Toivon toinen puoli

Satuin pilven reunalle: Satoi ja samalla paistoi.

Valo havahdutti pitkän harmaan ja syvän pimeän poikkeustilana.
Liikahtiko mielessä toivo?

Sade huuhtoi kiireellä kadulla läikähtäneen valon. Toivo sulki silmänsä unelle.

Satuin vain sellaiseen hauraaseen hetkeen. Toivon ja toivottomuuden rajalle. Saman tunteen valoon ja varjoon. Tiesin olevani.

Viisaasti

Viisautta olla vertailematta. Antaa itsensä olla.

Suoda sama armo toisille. Ohittaa.

Olla vaaittamatta, lopettaa sisäiset saarnat. Katumuskylvyt ja piehtaroinnit. Elämä liian lyhyt niiden ehtimiseen.

Kummasti opettaa ja ojentaa vuodenajan vaihto ihmistä.

Pihapiirin hömelö rastaanpoika tai rannan pikkusorsa.

Mitä huolta? Pää välillä pohjamutiin ja ylös kiitäen kuplana. Matoja lukemaan kevein askelin ja rinta rottingilla.

Kerran vain tämä kesä.

Giuseppe Arcimboldo: Neljä vuodenaikaa ja yksi pää

Pirun pari

Pihapiiriin asettuneet kaksi palokärkeä teuhaavat ympäriinsä. Toinen kopsii tuolta, toinen lehahtaa tänne. Koputtaa ikkunan otsalautaan, rapsuttaa männyn kaarnakuorta, pelmii muurahaiskeossa.

Kirjosiepon elegantti pyrähdys oksalle on eri  liikegenreä kuin näiden mustien raggarien raskaanoloinen koikellus.

Mikä pirun pari tämä on? Pesästään puhdistetut  Pilli ja Pulla? Vai rakkauteensa höpsähtänyt vanha vaimo ja äijä?

Jossakin puskassa niillä on varmasti piilossa kromikiiltoinen hapsuharrikkansa. Jättävät jälkeensä tyhjät spraymaalipurkkinsa ja nuuskarasiansa. Jotakin ihmeteltävää jälkipolville, - jos niitä.

Hey, hey honey!
Bye, bye baby!
Kliije --- kri-kri-kri

Vihreää unta

Mistä kaikki vihreä tulee?

Vihreä vivahduksineen. Valo ja sen varjot, taivaan pilvet, vesi ja ilma loppumattomassa suviyön unelmassa. Kaiken koreudessaan. Yltäkylläisyydessä. Täyteydessä.

Vihreä hulluus. Suu täynnään yrttivihreää ja korvissa etäisen linnun huuto kaikuna hämäränvihreässä.

Mihin kaikki vihreä katoaa? Päivän nousuun, hetkeen jolloin elämä sokaistuu valoon, putoaa pimeään.