Vihreää tummaa

Viikko on ollut vihreän. Syvän, tummasävyisen vihreän. Värin, joka hiljalleen ja samaan aikaan yllättäen tummuu elokuisessa illassa lähes mustaksi, vain aavistukseksi itsestään.

Elokuu on omansalainen kesäkuukausi, jossa tapahtuu monenlaista jykevää ja dramaattista. Vain turha touhukkuus, varautumispuuha ja outo ryhdistäytymisen tarve vie huomiota tästä hetkestä. Aiemmin kesällä on voinut sallitummin vaipua ihasteluun, ihmettelyyn ja sukeltaa kulloinkin käsillä olevaan aistimukseen.

Mutta elokuullakin on minulle onneksi jo ollut hetkensä.

Puiston nurmikentän laidalla lehtevät puut muodostavat pyöreälinjaisen vihreän siimeksen tummuvaa taivasta vasten. Lehtiseinämä vaikuttaa enemmän mahtipontiselta oopperalavastukselta kuin todelliselta puistonäkymältä. Niebelungin sormustako täällä esitetään.

Kun ajatus hetken harhailee ja silmät kiinnittyvät toisaalla ja takaisin, onkin vihreän monisävyisyys sulanut yhtenäiseksi tummuudeksi. Ei kai mikään ihme mutta, ihastella täytyy. Niin salaperäistä, niin kohtalonomaista.

Elokuulla on kumma taikansa. Kesän Zen.

Tänään satuin lukemaan Tua Forsströmin runoja. Lokakuisista järvisouteluista, jollakin tapaa tähän hetkeen istahti mielestäni tämä. Nauti.

Pilvet itku ja sumu Vanessa
Valuu vettä pitkin poskia kaulaa
Itkua kunnes itku lakkaa itkemästä
Paljon vettä ja kalat uivat
Paljon unia ja kalat uivat
Kalojen äiti ja isä ovat poissa
Vettä ja pilviä eikä mitään maata
Kalat leikkivät toisten kalojen kanssa
Kalat haluavat olla iloisia ja uida
Järvi on vain pieni järvi
Kalat jäätyvät kun vesi jäätyy
Veteen tuulee ja kalat uivat
Kalat uivat ja vesi tuulee

Sininen on taivas, jestas

En pääse pastisseissani nyt eteenpäin sinisestä.

Eilen oli kesäpäivän taivas niin räikeän sinikirkas että vaikea unohtaa. Kun sitä tiiraili pihatuolin vaakakenosta ja vasten vihreitä männynlatvuksia, ei voinut kuin ihmetellä. Mistä maailmankaikkeudesta tämä kaikki sinisyys tulee. Pikanttina yksityiskohtana oli keskellä sinisyyttä hauraasti naurava kuunsirppi.

Nämä värit, nämä tunnelmat ja näkymät on ilman muuta säilöttävä talvipimeän varalle kesäilokellariin. Sen verran joutenoleva saa vaivautua kotoilemaan.

Sinistä on kiistämättä varmaan ainakin jossakin kirjailija Jane Austenin kesämekossa tai jonkun hänen kainon sankarittarensa tanssiaishelmoissa. Kanttauksina, sinisinä silkkinauhoina. Näin sen ilman epäilystä ajattelen olevan.

Jane Austen ei tänä kesänä ole ollut kirjapinossani. Kirjakaupassa hiplasin kyllä yhtä kevytsoraharkon paksuista pokkaria, johon oli pakattu koko Austenin tuotanto. Onneksi jossakin kohti jokin holtti sentään oli tallella.

Kaikille sielunsiskoille ja -veljillekin, joille Austen on rakas, linkki romantiikan heinäkuussa uusintana esitettyyn Austen-ohjelmaan. Kääntäjä ja Austen-asiantuntija siinä keskustelevat. Heinäkuu meni ja kesä on loppuaan kohden kallellaan, mutta romantiikka jää.

Suosittelen:

http://areena.yle.fi/radio/1954674