Näytetään tekstit, joissa on tunniste Rafael Wardi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Rafael Wardi. Näytä kaikki tekstit

perjantai 17. huhtikuuta 2015

Kaupungin kaveri

Askelissa pirskahtelee kaino ilo. Sellainen arkinen. Tuttujen talojen kainalossa, käsi kaupungin kädessä.

Tieto siitä, että paikat ovat kavereistasi parhaimpia.

Pysyvät pitkään, eivät pienistä muuksi muutu, karkaa jokaisen kulkijan kyytiin, katoa ja lakkaa olemasta. Harvoin pitävät suurempaa meteliä itsestään, mutta näkevät askeleesi ja kuulevat ajatuksesi. Lohduttavat, tyynnyttävät. Antavat. Ovat ja tasapuolisesti. Häpeämättä, ja sitä mitä ovat. Aitoja.

Avoinna ja rauhallisesti kuin avara Töölö. Hötkyilemättömästi ja tarkoituksenmukaisesti.

Paikat arvostavat, itseään ja sinua, sellaisenaan.

Ne jakavat myötätuntoa kirkuville röyhkeille lokeille ja vihaisille viisaille variksille.  Varpusille puskatirskeissään ja sillekin, joka ei saa suutaan auki.

Kapungin käsi lämmittää räntäsateessakin.

Rafael Wardi Neulova nainen

maanantai 2. maaliskuuta 2015

Lajin laumatarkkailua

Ison osan elämänhedelmästä haukkaa alinomainen tähyily. Varsinkin lajillistensa tarkkailu ja arviointi. Sen tuumailu, mihin kohtaan laumassa itse sijoittuu. Ylemmäs vai alemmas.

Ei ole kovinkaan harvinaista yllättää itseään kummeksumasta kanssakulkijoiden elintapoja ja -toimia. Kaula kenossa miettimässä milloin mitäkin tiltintapaista hömötiashyppelyä tai ojentelehtivaa kukonpoikaa.

On vähän kuin päivät kuljettaisiin akvaariossa tai turistilaumana tunnistamattomassa rysässä.

Kuka ihmettelijä ja kuka ihmettelyn kohde, määrittelemätöntä.

Ja ulkopuolisen ymmällistymisen sijaan tai oheen voimme koko kasvukautemme myös keskittyä omaan päänsisäiseen tepasteluun. Rakennetaan itsestä kuviteltua persoonaa, roolihahmoa, norminormaalia. Mittaillaan omaa olemusta siihen mikä näyttäisi olevan kulloinkin onnistuneen ihmisen määreenä.

Viimehätään ja onnistumisen ahdingossa ryhdytään roolittamaan myös lähisukua ja läheisiä. Ihmetellään ja asetellaan omaa askelta saappaanjälkiin, jotka tuntuvat suotuisilta.

Onneksi tinttiparven pensastirske antaa vaihteeksi vapauden lajillistensa tähyilystä. Se osaa yksinkertaistaa silkalla ilolla.
Rafael Wardi: Tyttö keltaista vasten