Lehmuksenvihreää

Puiston vanha lehmus seppelöi itseään. Tyvi versoo uutta vihreää ja kruunaa korkealle kiertyvää kaarnaista pintaa.

Puu kasvanut taivaaksi. Enkelten aavistelu suhisee lehvästössä. Mustarastas arkkienkelin äänenä.

Hengitän kasveja. Juurrun ja kiinnityn. Annan  muistojen hulvehtia.

Huuhdon syrjälle ikävän ja surun. En kadu. Annan armon kaikesta. Unohdan hetkeksi haavat. Omat ja toisille tehdyt.

Hugo Simberg: Haavoittunut enkeli

Ääntä mahtuu

Vuodesta toiseen käki jaksaa. Mitä onnea ja eloja ennustaa. Luulisi menevän jakeluun vähemmälläkin jankkaamisella. Kukaan niitä laskemaan. Matikassa muutenkin surkea.

Peipot langoilla pitävät puoluekokousta. Teesejä pukkaa ja antiteesejä. Kiurulla kauempana oma monologi. Koska tulisi valmista ja viimeiseen näytökseen.

Varisten parvi suoraan Shakespearea. Tiirat tekevät yön kuningatarta. Ylä-ääniä taatusti kaikkeen tarpeeseen.

Aamulla kirnuaa kyyhky ja illalla kurppa.

Yhtä ääntä. Kaikki sanotaan, mutta kukaan ei saa sanoista selvää.

Kuutti Lavonen: Arda

Evoluutio on

Hengissä pysymisen evolutiivinen oppi on mukautuminen.

Ei ole mukavaa. Ei ole reilua. Elämä ei ole.

Kevätaamuinen tyyni kimallus ja viherryksen hyväily vaihtuu silmää räpäyttämättä kiviporan ja kuormaajan pölyisään duettoon. Kirskeeseen ja äkkijyrinään. Ne tarttuvat hiuksista ja heittävät äänivalliin, pahoinpitelevät. Jättävät rähmälleen, ruhjeille ja välittämättä.

Ihmislaji, joka taitaa trapetsilla horjahtamatta hätäisimmässäkin tempoilussa, on kukkulan kuningasta. Lordiherraa ovat kelmutetut, pinnoitetut, ponnistetut. Päältä ja sisältä pelkäämättömät.

Mukautuvat.

Wassily Kandinsky: Keltainen-punainen-sininen

Kaikki jo ajateltu

Savu kelluu aamutyynessä. Huntuinen häivähdys mustikanvarpujen yli. Aurinko kipuaa työläästi taipaleelleen.

Ajatus horjahtelee. Uupuu alkuunsa.

Maailmassa kaikki jo ajateltu. Aurinko nähnyt kaikki aamunsa.

Hulluutta kuvitella itseään olemaan. Linnun siipilehahdus ja poissa.

Alpo Jaakola