Pöytälaatikkoon

Pöytälaatikkoon
rakkaani lähettämät
eiliset kirjeet.
Enemmän elämää kuin
huomenna enää koskaan

Johannes Vermeer: Siniseen pukeutunut nainen

Kesä pysähtyy

Itätuulikin uuvahtaa ajatukseen yön pituudesta. Ukkosodotuksen tumma siliää taivaan tasaharmaaksi.
Sirkkojen työvuoro ei ole vielä ennättänyt alkuunsa.

On kesän hapeton hetki.

Ilmaa kirkuu hätäinen pääsky. Tietää olevansa yksin.

Kuu kasvaa

Heinäkuinen kuu kasvaa männynlatvoihin. Kiipeää taivaanaukeaa korkeammalle. Hyväntahtoisesti poski pullollaan, mitä lie yöpalaa pureskellen.

Pääskyparvi kirkuu päivänlaskuun, ei malttaisi levolle. 

Kesäyö. 

Yöllä satoi

Yö toi sateen. Veti samettisen viittansa veden ja vastarannan metsän ylle.

Sateen suojassa aika pidätti hengitystään. Taivas, meri ja maa samassa ajattomuudessa.
Kuin jälkeemmekin.

Metsän ripsillä hämärä kimallus. Suon yrttinen tuoksu sateen helmoissa.

Tämäkin yö.

Useimmiten

Useimmat päivät ovat harmaita.

Toisinaan harmaus vain kelluu korkeuksissaan. Suojana ihmiselle valon pimeyden välissä.

Jokainen päivä on jonkin muisto. Tai unohdettu.

Sumua kulkee talojen välissä. Aika takertuu puistopuun oksiin. Enkelit lentävät, eivät kuule. 

- Kuuluu vain toisiaan hapuilevien laivojen kutsut mereltä kaukaa.

Rannalta saaret katoavat ja saapuvat. Olen tässä, mutten tiedä missä.

Kuin kevät

kuin yön tuoksu aamun hiuksilla
kuin valo pimeän peittona
kuin häikäisy 
kuin odotus, lupaus
kuin
mahdollinen

Kevät kuin
- olisit

Hugo Simberg: Fantasia

Kun putoaa

Toisina päivinä hetket horjahtavat kehältään ja putoavat. Maa muuttuu hauraaksi askelille. Tyhjä kannattelee aikaa.

Maisema hiutuu ja talot uppoavat harmaaseen. Kadut nimineen kompastelevat toisiinsa.

Kotiavainta ei löydä etsimällä. Eikä sellaista ovea, josta olisi tarkoitus kulkea.

Vähän paleltaa. Eikä tiedä varmaksi, onko pudota samanlaista kuin lentää vai kuin juuttua paikoilleen. Vastaamattomia kysymyksiä satelee enemmän kuin ehtii ajassa poimia.

Hugo Simberg: Tanssi sillalla
Ateneumin taidemuseo