Purkutyömaalla

Hiljaisen päivän harmaalla kävelyllä tapasin yllättäen tutun torin laidalla talon henkitoreissaan.

Lähes kokonainen kortteli saattohoidossa. Kivitalon kerroksia riivitty ammottamaan. Mykkänä huutona revityt seinät. Armoton teurastus.

Liikkumatta tuijotimme toisiimme. Talo särkyneillä silmillään. Sälekaihtimet repsottaen väsyneinä silmäluomina. Lasiainen reikäisenä. Olemattomuutta heijastaen.

Miten paljon rakennustyötä. Aherrusta. Tekemisen touhua. Muurattuja tiiliä, naulattua lautaa, levyä, rimaa, valettua, saumattua, tasoitettua ja maalattua. Miten paljon vastavalmistuneen uhoa, uuden odotusta, ihmisten elämää, tärkeää tekemistä ja tunteita huoneissa. Tuulen nyt kulkea. Kohta vain tyhjän taivaan unohdus.

Miksi minut hylkäsit?

Himokasta

Puiston jäästä riisuuntuneella, alastomalla polulla askel uppoaa reidenpehmeällä iholla. Vihreää odottavan maan verisuonilla.

Kylläpä kevät on karkeudessaan himokas. Tuoksuillaan räävitön. Rivouttaan likainen. Ehdottomuudessaan epäpyhä.

Lähes routivasta maasta kuulee puiden juurisupatuksen. Toinen toisiinsa kietoutuneen suihkeen. Valomerkin vaikutuksen puuhorteeseen. Kevättä.

Ihminenkin hamuaa toiseen ja itseensä.

Vieressä tyttö tuomaroi kumppania tinderillään. Voi vallattomuuden vaisuutta. Avusteista arkaa lähentelyleikkiä.

Puilta ja puistoilta olisi opiksi otettavaa. Kevään kainouden puutteesta. Aidosta.

Peter Paul Rubens: Venus peilaa

Sunnuntai-ikävää

Naakat pitivät katonharjoilla ikävää. Lehahtivat siivilleen. Sovittautuivat taas sijoilleen. Paremman tekemisen puutteessa. Harvoille kulkijoille remahtivat naakkumaan.

Lumikasa ruskettui torin laidalla. Mitä lie säästeli senkin sisimmässään. Yö jähmettänyt rosoisen pinnan. Harmaata hohkaava päivätaivas ei ainakaan pääsisi sen salaisuuksia kaivelemaan.

Talon kulmalta humahti kasvoille kosteaa viimaa. Vedessä laikkuinen jääkansi. Rannalla ylimielisesti ilmehtivä sorsa. Ei mukamas minnekään malttamaton. Sille sama, miten pitkään kevät kuhnustelee.

Puu peilasi ruosteiset oksansa harmaaseen. Sielunsa silmut ummullaan.

Miten on kiusalla aika kuurupiiloillaan. Olematonta otetta hetkessä hamuten.

Magritte: Surrealistinen maailma

Alussa oli loppu

Alku on haukannut lopun hännästä. Mitä väliin jää, vilahtaa.

Milloinkaan ei voi tietää, ollaanko juuri nyt päätepysäkillä vai lähtölaiturilla. Aika kolisee ohi kuin kolmosen ratikka. Mennessään kaarteessa ulvaisee ikäväänsä tai iloaan. Nekin toisissaan kuin siamilaiset.

Ikääntyvä lopputalvi rahisee kaduilla. Ihmisten jaloissa kuleksimassa. Harmaa pilvipeite harteilla tuskin lämmittää.

Moni katsoo ohi tai pälyilee paikkaa johon silmänsä kiinnittää. Nakkaa ajatuksensa ajan flipperiin. Harva tässä.

Näin yhdentekevää. Lopussa tai jälleen sen alussa.

Hieronymus Bosch: Haywain triptyyki