Pirun pari

Pihapiiriin asettuneet kaksi palokärkeä teuhaavat ympäriinsä. Toinen kopsii tuolta, toinen lehahtaa tänne. Koputtaa ikkunan otsalautaan, rapsuttaa männyn kaarnakuorta, pelmii muurahaiskeossa.

Kirjosiepon elegantti pyrähdys oksalle on eri  liikegenreä kuin näiden mustien raggarien raskaanoloinen koikellus.

Mikä pirun pari tämä on? Pesästään puhdistetut  Pilli ja Pulla? Vai rakkauteensa höpsähtänyt vanha vaimo ja äijä?

Jossakin puskassa niillä on varmasti piilossa kromikiiltoinen hapsuharrikkansa. Jättävät jälkeensä tyhjät spraymaalipurkkinsa ja nuuskarasiansa. Jotakin ihmeteltävää jälkipolville, - jos niitä.

Hey, hey honey!
Bye, bye baby!
Kliije --- kri-kri-kri

Vihreää unta

Mistä kaikki vihreä tulee?

Vihreä vivahduksineen. Valo ja sen varjot, taivaan pilvet, vesi ja ilma loppumattomassa suviyön unelmassa. Kaiken koreudessaan. Yltäkylläisyydessä. Täyteydessä.

Vihreä hulluus. Suu täynnään yrttivihreää ja korvissa etäisen linnun huuto kaikuna hämäränvihreässä.

Mihin kaikki vihreä katoaa? Päivän nousuun, hetkeen jolloin elämä sokaistuu valoon, putoaa pimeään.

Erilaiset hetket

Ihmettä on, ettei sama toistu samanlaisena ikinään.

Hetkistä jokainen omalla merkityksellään. Aika asettuu palasina sijoilleen.

Taivaalta leijailee takille valkeaa. Äänet ja kiire humahtavat hiljaiseen pehmeään. Aika leijuu sinisessä. Pysähtyy.

Höytyvät kehräävät itsensä kukkien terälehdillä. Nurmikko muuttuu sammakonkuduksi. Ympärillä utuistuu.

Puiston paju lavastaa minulle. Tuuli ei hengitä. Kukaan ei vaadi pääsylippua. Olen mukana. Tämä on vain minulle, vain nyt.

Ragnar Ekelund: Sisäkuva

Maailman järjestys

Maailma niin täynnä, elämä kirjavanaan. Ihmettä ja asiaa toinen toisensa perään, limitse, päällekkäin. Värejä mitä mieli keksii.

Miten vaan rajaat ja lajittelet. Työnnät pois tai huuhdot ajatuksistasi. Aina on. Kaikkea. Paljon.

Istutat puun ja odotat kasvavan. Silti se versoo toisaalla. Teet muurahaisille helpon polun ja katsot niiden taivallusta jäkälikössä. Itsesi asettelet siististi laskoksille, mutta kutistut kohta rypyille.

Yrittämällä ei maailma järjesty. Tuskin muutoinkaan. Sen kun oppisi vielä.

Hokusai: Punainen Fuji

Ainoana aamussa

Edellisen illan sade piiloutui yöksi puistoon.

Pimeä oli pyyhkinyt taivaan. Aurinko nosti pensaista sateen haamut.

Meren lahti jähmettynyt kauniin kauhusta sijoilleen. Talojen varjot viilsivät katuja kahteen.

Ei vielä ensimmäistä lokin huutoakaan. Vain epäily: On unohdettu johonkin aikaan ainoana?

Maa horjahtanut kaiteelta, on enää oma heijastuksensa. Kulman takana tyhjään kuilu. Pimeä pelkää valossa, eikä pääse hämärän rajoille. Niin kirkasta ja selkeää. Asiat kaikki aavistaa.

Raffaello: Tyttö ja yksisarvinen