On päiviä jolloin yön elämä kulkee kanssasi päivän puuhiin. Riippuu liepeissä hämilliseen kiusallisuuteen asti. Et tavoita tosiminääsi vaikka miten kurkkisit takapenkin suuntaan.
Joskus aamua edeltänyt on niin sakeanaan tunteita ja tunnelmia, tosia tai uneksittuja, että aamu on enemmänkin jonkin unohtuneen unenpätkän jatke kuin omaksi koettua oikeaa arkielämää.
Sitä rämmiskelee harsoisin silmin korttelissa. Yrittää saada likimääräisesti pitävän otteen kadunkamarasta. Skarppaa kohti tukevaa kuulohavaintoa risteyksessä kimottavasta liikenneohjaimesta. Puksahtaa vasten koripallopelaajan vatsalihasta ovesta astuessaan. Erottaa kosmisen kohinan valtionrautateiden aikataulukuulutuksesta. Pienten mahdollisten vihreiden miesten askelkopseen.
Miettii milloinka tuokin korsi lakkasi kukkimasta ja mikä merkitys tuulessa kolisevalla tyytyväisesti tyhjennetyllä tölkillä on tässä todennäköisyyslaskennassa.
Tömähtää päivään kuin ilmatyynyyn. Vaipuu vaimeaan kummeksuntaan. Antaa asioiden olla ja mennä. Unohtuu öiseen.
 |
J. M. W. Turner: Höyrylaiva lumimyrskyssä
|
