Ei ole kovinkaan harvinaista yllättää itseään kummeksumasta kanssakulkijoiden elintapoja ja -toimia. Kaula kenossa miettimässä milloin mitäkin tiltintapaista hömötiashyppelyä tai ojentelehtivaa kukonpoikaa.
On vähän kuin päivät kuljettaisiin akvaariossa tai turistilaumana tunnistamattomassa rysässä.
Kuka ihmettelijä ja kuka ihmettelyn kohde, määrittelemätöntä.
Ja ulkopuolisen ymmällistymisen sijaan tai oheen voimme koko kasvukautemme myös keskittyä omaan päänsisäiseen tepasteluun. Rakennetaan itsestä kuviteltua persoonaa, roolihahmoa, norminormaalia. Mittaillaan omaa olemusta siihen mikä näyttäisi olevan kulloinkin onnistuneen ihmisen määreenä.
Viimehätään ja onnistumisen ahdingossa ryhdytään roolittamaan myös lähisukua ja läheisiä. Ihmetellään ja asetellaan omaa askelta saappaanjälkiin, jotka tuntuvat suotuisilta.
Onneksi tinttiparven pensastirske antaa vaihteeksi vapauden lajillistensa tähyilystä. Se osaa yksinkertaistaa silkalla ilolla.
 |
| Rafael Wardi: Tyttö keltaista vasten |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti