Joululle tilaa

Olen tekemässä joulun juhlalle tilaa. Tahmeasti etenee kaiken maailman tavarain siirtely. Toiveena, että hiljaisuus, jos ei yllä vielä mieleen, yltäisi edes ympäröivään.

Joulu voi olla osaltaan suurta lavastusta, mutta mitäpä ihminen ei tekisi saadakseen omaan kuplaansa hetkiseksikin tyyntä ja rauhaa. Osaisi hengittää samaan tahtiin taivaan kaikkeuden kanssa. Elää niinkuin ihmisen tarkoitus olisi, tässä.

Tähtivaloja ei kaupungin heijastuksessa ylhäältä tavoita. Siksi omalla ikkunalla pieni kynttilätuike puhuttelee. Tiheää, äänetöntä kirkasta tummaa vasten.

Vastapäisen talon ikkunassakin kynttilä. Myös toinen on sytyttänyt tähden.

Alvar Cawén: Sisäkuva ateljeesta

Kolmas adventti

Valo katsahtaa ohimennen ulkoa hämäriin huoneisiin.

Kynttilä haaveksii ikkunalaudalla. Tyynenä. Hiljaisuudella painava peite.

Mieli haikeutuu syyttä. On odotusta, tässäolon täyteyttä ja menneen muistutus.

Unohtuneet hetket kahisevat suljetuissa kaapeissa.

Tulee kuva ja meren tuoksusta aavistus. Monet menneet, yksinäisen moottoriveneen horisonttiin haipuva ääni.

Niin arkinen on elämä. Häikäisevän kirkas syntymä. Kuolema jykevä.

Michelangelo David 

Hedelmäkarkkia

Toiset päivät ovat hedelmäkarkki.

Sitä imeskelee pitkään ja antaa hedelmäisen raikkaan puhallella suussaan. Parasta ettei lopu heti. Riittää nautinnollista makua ihan viime kiteeseen.

Sellaisina päivinä jää katselemaan, miten puiston hiljennyttä suihkulähdettä huolekkaasti puetaan talvipressuun. Kesän pitkässä odotuksessa on levollisuutta. Näkemisiin toukokuussa.

Sadekin silloin ripsoo lystillä. Haisee hassusti koiranturkilta ja täplittää silmälasit valohelmillä.

Kahvilan nurkkapöytä on vapaa. Pöytä nilkuttaa ja kahvi läikkyy lammikoksi alustalleen. Siinä tuikehtii kattokruunun kiteinen valo.

Tizian: Taivaallinen ja maallinen rakkaus

Pimeän sävyissä

Otollinen aika paneutua pimeään.

On pimeää ja toista pimeää. Kuin on valoa. Sen puuttumista.

Pimeä on pehmeä syli. Tumman villakankaan karhea kosketus. Salainen kohtaus.

Toinen pimeä on tummunut talvinen taivas. Avaruuden ääretön kylmä koti. Linnunradalta ja edemmäs kiitävä tyhjyys. Huimaava yksinolo.

Pimeä on takertuva uupumus. Raskaat askeleet. Maan magneetti.

Päälle kaatuvaa pimeää eivät polvet kestä. Se kuristaa kurkusta ja ottaa ilman. Kääntää maailman, pysäyttää ajan.

Kuitenkin. Pimeän sävyissä vain valon varjot.

Marc Chagall: Punainen kukko ja yö