Kynttilä haaveksii ikkunalaudalla. Tyynenä. Hiljaisuudella painava peite.
Mieli haikeutuu syyttä. On odotusta, tässäolon täyteyttä ja menneen muistutus.
Unohtuneet hetket kahisevat suljetuissa kaapeissa.
Tulee kuva ja meren tuoksusta aavistus. Monet menneet, yksinäisen moottoriveneen horisonttiin haipuva ääni.
Niin arkinen on elämä. Häikäisevän kirkas syntymä. Kuolema jykevä.
 |
| Michelangelo David |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti