Kesä pysähtyy

Itätuulikin uuvahtaa ajatukseen yön pituudesta. Ukkosodotuksen tumma siliää taivaan tasaharmaaksi.
Sirkkojen työvuoro ei ole vielä ennättänyt alkuunsa.

On kesän hapeton hetki.

Ilmaa kirkuu hätäinen pääsky. Tietää olevansa yksin.

Kuu kasvaa

Heinäkuinen kuu kasvaa männynlatvoihin. Kiipeää taivaanaukeaa korkeammalle. Hyväntahtoisesti poski pullollaan, mitä lie yöpalaa pureskellen.

Pääskyparvi kirkuu päivänlaskuun, ei malttaisi levolle. 

Kesäyö. 

Yöllä satoi

Yö toi sateen. Veti samettisen viittansa veden ja vastarannan metsän ylle.

Sateen suojassa aika pidätti hengitystään. Taivas, meri ja maa samassa ajattomuudessa.
Kuin jälkeemmekin.

Metsän ripsillä hämärä kimallus. Suon yrttinen tuoksu sateen helmoissa.

Tämäkin yö.

Useimmiten

Useimmat päivät ovat harmaita.

Toisinaan harmaus vain kelluu korkeuksissaan. Suojana ihmiselle valon pimeyden välissä.

Jokainen päivä on jonkin muisto. Tai unohdettu.

Sumua kulkee talojen välissä. Aika takertuu puistopuun oksiin. Enkelit lentävät, eivät kuule. 

- Kuuluu vain toisiaan hapuilevien laivojen kutsut mereltä kaukaa.

Rannalta saaret katoavat ja saapuvat. Olen tässä, mutten tiedä missä.