Tietä

Maalaistie rahisee askelten alla omaa murrettaan. Peltojen korret tekevät aaltoja kulkijan ajatuksille.

Keskiviiva on merkitty ruohotuppain. Ohituskieltoa kirkuvat pientareen keltanot ja leinikit. Vihreää valoa, lupa astua.

Kauempaa pinkaisee peltolintu asioilleen.

Kesä on kerroksittain muistoja. Vuosirenkaita tuoksujen, tuulen, valon, värin  ja lämmön kosketuksista. Miltä iholla tuntuu, miten hetki tekee pesänsä.

Taivaan kupoli on tyhjä ja kirkkauttaan täynnä. Pitää avaruuden kylmää loitolla.

Kysyn, missä enkelit asuvat.

Georges Seurat: Hevonen pellolla

Siivouspäiviä

Kesä on pitänyt siivouspäiviään tiuhaan tahtiin. Pöllyttää ja huljuttelee puiden latvuksissa. Harjaa heinänkorsia, luuttuaa pinnan parkettia. Hoover hurisee lähes lakkaamatta.

On saanut varoa varpaitaan. Vähän ja taas väliin huiskii virutusvettä, vedetään isolla ämpärillä kaatamalla tai suihkutellaan kevyemmällä kädellä.

Mikäs, saa sitä siivota. Voin rauhassa nostaa jalat rahille ja seurata syrjästä.

Vaikka kyllä vimma tarttuukin. Pistää pään ulos ovenraosta ja antaa tuulen riipiä hiuksista. Päästää pahaa pois sateen virutellessa takinselkää. Huutaa vastarannalle vaikka sinne asti ei ylläkään. Niin on maailma vinossa ja itse eniten kallellaan.

Kyllä kesä sitten taas aikanaan silittelee. Antaa auringon paistaa. Värittää taivaskannen siniseen ja valkeaan. Hämärtyy sirkkojen soittoon.

Outi Heiskanen: Kuoriutuminen

Toinen asema

Toisessa kaupungissa rautatieasemalla on toisenlainen tunnelma. Tai oikeammin sinussa on.

Sama mitä junaa odotat, lähtevän tai saapuvan.

Ei ole jokapäiväinen tuleminen ja meneminen. On jotakin mieleenuurtuvampaa. Muisto, sen alku.

Aikaa jauhaessaan katselee kulkijoita. Jokainen on tähän hetkeen ikäänkuin tarkoituksella ripustettu. Jokainen sonnustautuneena tarkalla harkinnalla, ilmeitä myöten. Näyttämö, jossa olet monologisi kanssa.

Kävelevät ohitse, kuin et olisi. Ovat eri kohtauksesta.

Junat hengittävät ulos ja sisään. Vielä ei ole sinun vuorosi.

Ehdottoman terveellistä matkustaa toisinaan toisille asemille. Näkemään missä maailmassa on.

Peter Paul Rubens: Muotokuva

Rompetta

Kaikenlaista kertyy. Tavaraa ja muistoja. Ajatusten vinttikomeroihin, liiterin lankkuhyllyille, piirongin uppiniskaisesti jumittavaan laatikkoon.

Kuka niistä tietämään, että miksi ja ketä varten niitä mukana kuljetellaan.

Sellainenkin asia kuin saappaaseeni puhkiutunut reikä. Siihen missä varsi kutristuu kyykkyasennossa.

Samanlaisessa reikäsaappaassa seison valokuvassa pikkutyttönä. Isän kanssa. Mamman pihalla, ulkorakennuksen nurkalla. Vajan tai entisen kanalan, johon eno nakutteli tuoreilta laudoilta tuoksuvan  kesähuoneen.

Valkoisissa pikkusaappaissa punainen paikka, sellainen polkupyörän sisäkumeille tarkoitettu. Ja se suunnaton häpeä.

Valkoisia saappaita ei ole, eikä varmaan valokuvaakaan, ei valokuvaajaa, ei mammaa, isää ei enoa, ei mitään mummolaa käydä. Mutta reikä on vaan yhä ja pikkutytön häpeä kuvaan tallentuvasta rikkinäisestä saappaastaan.

Wäino Aaltonen: Syntymäpäivän aamu