Takaisin

Aika puiden palata läpinäkyviksi. Ovat ensin haurastuneet heijastamaan taivaalta valoa, ja sitten ripottelevat lehtensä peitteeksi polulle. Unohtavat elämän.

Paikoin kokonainen metsä.

Aamun siniseen ne piirtävät terävät varjokuvat. Kerjäävät huomion ja tekevät kokonaan toisen maiseman. Vaativat kysymään, missä itsesi kanssa olet.

Päivällä on kesäistä kirkkaampaa. Varjo tekee viiltoja. Etkä todellakaan tiedä oletko. Olet. Et. Oletko matkalla jo jonnekin vai tässä. Näkyykö sinunkin läpi.

Hugo Simberg: Tuuli puhaltaa

Nilkkaa vilahtaa

On minullakin hetkeni. Nuorukaisten paljailla nilkoilla.

Olen ryhtynyt laskeskelemaan. Parhaina matkapätkinä pääsen nilkkapareissa useaan kymmeneeen, kun lähijunan lisäksi asemalaituritkin lasketaan. Sattuu olemaan samalla reitillä liikkeellä paljon alakouluikäistä varttuneempaa.

Tällaisesta ajanaskareesta huomaa kypsyneensä ikävuosiaan vastaavasti. Hieman kateellissävyisestä huvittuneisuudesta kulloinkin meneillään olevaan koleuteen.

Seuraavaksi viihdytän itseäni vedonlyönnillä: Miten käy nilkkojen marrasloskassa? Miten siististi tyyli sikiää vielä toden talven tullen?

Tämä on kiistämättä hauskempaa kuin taskunenäliinojen tiirailu. Jokaisen pikkutakkityypin rintataskusta tursuileviin liinakkeisiin katosi pikkuhiljakseen kiinnostus kokonaan.

Nilkkajutussa on ihan omaa aistillisuuttaan.

Stiina Saaristo: Juhlat

Samaan aikaan enkelit...

Aamuisen aseman harmaalle laituriasfaltille unohtunut valkoinen sulka. Kuka lie enkeleistä lähtölehahduksessaan sen pudottanut.

Tahallaan vai tarkoituksettomasti. Löytäjälle ratkottavaa.

Minkälaiset yöyksinäiset enkelten pidot olleetkaan. Tanssineet pasuunapauheessa. Kuukärryillä vihdoin kyyditty ennen valoa kotitaivaalle. Kaatuneet ilonpidostaan pilvipehmeille aamunkultaan.

Itsellä tuskin aavistusta enempää tietoa enkelien elosta. Mutta omien askelten asettelu samoille sijoille hulauttaa ilon aallon.

Ihmisen osassa on väliin paremmatkin puolensa: Sellaiset kun enkeli heittää huomenet sulallaan. Antaa ymmärtää että paljon on piilossa yhä, saavuttamatta, selittämättä ja löytämättä.

Kim Simonsson

Vihollisen voimia

Niin odotan Pyhää Yrjöä.

Vaikka pelottaa sekin, mitä seuraa. Pitkällä peitsellä ritari haarniskassaan voi saada yhtä toista tuhoa aikaan ahtaissa kaupunkirakenteissa. Varsin jos ratsunsa säikkyy seiskan ratikan kaarreulinaa.

Lapsena pelkäsin naapurin naruun kytkettyä koiraa.

Vähän kuin venäläistä rulettia. Ei voinut etukäteen aavistaa, milloin eläin oli vallan valtoimenaan. Ääntä lähti joka ohituksella niin että tiesi talossa olevan. Eikä haukussa kuulunut ylenmääräinen ystävällisyys.

Kauhistun koiria edelleen, mutta nyt pelkään myös Suomen Pankin valpasta vahtia. Joka-aamuista ilmapuhallinmiestä. Se painaa ärhäkästi kaasuvipua ja puskee ilmaa pihalle.

Ja se kuuluu, ja kauas. Eikä silkkana sulosointuna.

Pyhä Yrjö voisi pelastaa. Kun kerta taltutti tultasyöksevän lohikäärmeenkin.

Pablo Picasso: Itkevä nainen