Purkutyömaalla

Hiljaisen päivän harmaalla kävelyllä tapasin yllättäen tutun torin laidalla talon henkitoreissaan.

Lähes kokonainen kortteli saattohoidossa. Kivitalon kerroksia riivitty ammottamaan. Mykkänä huutona revityt seinät. Armoton teurastus.

Liikkumatta tuijotimme toisiimme. Talo särkyneillä silmillään. Sälekaihtimet repsottaen väsyneinä silmäluomina. Lasiainen reikäisenä. Olemattomuutta heijastaen.

Miten paljon rakennustyötä. Aherrusta. Tekemisen touhua. Muurattuja tiiliä, naulattua lautaa, levyä, rimaa, valettua, saumattua, tasoitettua ja maalattua. Miten paljon vastavalmistuneen uhoa, uuden odotusta, ihmisten elämää, tärkeää tekemistä ja tunteita huoneissa. Tuulen nyt kulkea. Kohta vain tyhjän taivaan unohdus.

Miksi minut hylkäsit?