Ainoana aamussa

Edellisen illan sade piiloutui yöksi puistoon.

Pimeä oli pyyhkinyt taivaan. Aurinko nosti pensaista sateen haamut.

Meren lahti jähmettynyt kauniin kauhusta sijoilleen. Talojen varjot viilsivät katuja kahteen.

Ei vielä ensimmäistä lokin huutoakaan. Vain epäily: On unohdettu johonkin aikaan ainoana?

Maa horjahtanut kaiteelta, on enää oma heijastuksensa. Kulman takana tyhjään kuilu. Pimeä pelkää valossa, eikä pääse hämärän rajoille. Niin kirkasta ja selkeää. Asiat kaikki aavistaa.

Raffaello: Tyttö ja yksisarvinen