Ympärilleen katselemalla oppii yhtä ja toista. Vaikkapa lätäköistä ja siinä kylpijöistä.
Tuijotin sadetihkuisen harmauden halki läheiselle katukiveykselle muodostunutta taivaan harmaata toistavaa lätäkköä.
Betonimaisemaan sulautunut lähteen silmä muodostui siihen, missä maa loivasti viettää katukaivoon. Kaivon syvyyksiin olisi samoin tein voinut solahtaa koko varsin yhdentekevä maisema. Lätäkkö kuitenkin pysytteli hetken maan pinnalla ja peilaili pilviä.
Tähän herkkään hetkeen pelmahti pari pulua. Harmaita hekin.
Lätäkön kaltaisesta tulikin lampi. Arvokkaan iltapäiväpesun ja iloisen vesileikkihetken näyttämö.
Uskoisin, että pulut olivat onnessaan. Ainakin minä olin. Elämä on hetkittäin enemmän kuin siedettävää.
tiistai 18. marraskuuta 2014
sunnuntai 9. marraskuuta 2014
Jotkut hetkistä
Jotkut hetkistä kiteytyvät helmiksi.
Niissä on samaan aikaan läsnä ja niistä etäällä. Sellaisissa hetkissä yhdistyy tietoisuus ja välinpitämättömyys. Olet hetkessä ja sen ulkopuolella. Sekä että.
Sadepisaroista ikkunaruutuun kasvavat vesihelmet peilaavat katuvaloa ja kaupunkia. Katsotko helmeä vai kaupunkia siinä?
Helmiä voi koota ja kätkeä. Ne ropisevat miellyttävästi omassa rasiassaan.
Rasian voi avata. Poimia helmen ja tarkastella, mitä helmi juuri nyt hehkuu.
Hetkiä on ja riittää. Helmiä.
*
Espoon modernin taiteen museossa EMMAssa on koettavaa. Tuomas A. Laitinen Fundamental Matter.
http://www.emma.museum/laitinen
Niissä on samaan aikaan läsnä ja niistä etäällä. Sellaisissa hetkissä yhdistyy tietoisuus ja välinpitämättömyys. Olet hetkessä ja sen ulkopuolella. Sekä että.
Sadepisaroista ikkunaruutuun kasvavat vesihelmet peilaavat katuvaloa ja kaupunkia. Katsotko helmeä vai kaupunkia siinä?
Helmiä voi koota ja kätkeä. Ne ropisevat miellyttävästi omassa rasiassaan.
Rasian voi avata. Poimia helmen ja tarkastella, mitä helmi juuri nyt hehkuu.
Hetkiä on ja riittää. Helmiä.
*
Espoon modernin taiteen museossa EMMAssa on koettavaa. Tuomas A. Laitinen Fundamental Matter.
http://www.emma.museum/laitinen
keskiviikko 5. marraskuuta 2014
Ihminen on sittenkin saari
Ihminen ei ole saari. Näin on pitkään ja yltiöpositiivisuuksissa usein uskoteltu.
Minusta ja kaikissa tapauksissa ihminen on sittenkin saari.
Sen toteamiseen ei tarvita kuin yksi sumun sukassa vietetty myöhäissyksyn päivä. Sellainen, jossa harmaa taivas ei tee eroa harmaan ulapan ja harmaan maiseman yksityiskohdista. Valoa toki on, mutta mikä on sen tehtävä. - Se jää samaan epäselvyyteen.
Ihminen on siinä keskellä, mistä ei mitään näe eikä hahmota. Yksin, kappaleena, käsiään ojennellen. Kenties tarttuakseen, muttei tiedä mihin.
Eikö se ole kuin saari, joka autereessa leijuu horisontissa meren ja taivaan välimaastossa? Tai saari, jota satunnaisen ohilipuvan laivan peräaalto herättelee tai jonkun menneen myrskyn maininki hyväilee.
Jos se saari ei ole asettunut kovin syviin vesiin, se voi kääräistä housunlahkeensa ja kahlata kyläilemään toiseen. Tai siikaverkkoja kokiessaan kolahtaa toisen rantakivikkoon. Peräti kahahtaa pitemmäksi aikaa naapurikaislikkoon kutemaan.
Mutta saari se on. Ihminen. Ja sumussa.
*
Olisiko valoa ja iloa kaupan? Nyt on myyjän markkinat.
Minusta ja kaikissa tapauksissa ihminen on sittenkin saari.
Sen toteamiseen ei tarvita kuin yksi sumun sukassa vietetty myöhäissyksyn päivä. Sellainen, jossa harmaa taivas ei tee eroa harmaan ulapan ja harmaan maiseman yksityiskohdista. Valoa toki on, mutta mikä on sen tehtävä. - Se jää samaan epäselvyyteen.
Ihminen on siinä keskellä, mistä ei mitään näe eikä hahmota. Yksin, kappaleena, käsiään ojennellen. Kenties tarttuakseen, muttei tiedä mihin.
Eikö se ole kuin saari, joka autereessa leijuu horisontissa meren ja taivaan välimaastossa? Tai saari, jota satunnaisen ohilipuvan laivan peräaalto herättelee tai jonkun menneen myrskyn maininki hyväilee.
Jos se saari ei ole asettunut kovin syviin vesiin, se voi kääräistä housunlahkeensa ja kahlata kyläilemään toiseen. Tai siikaverkkoja kokiessaan kolahtaa toisen rantakivikkoon. Peräti kahahtaa pitemmäksi aikaa naapurikaislikkoon kutemaan.
Mutta saari se on. Ihminen. Ja sumussa.
*
Olisiko valoa ja iloa kaupan? Nyt on myyjän markkinat.
sunnuntai 2. marraskuuta 2014
Mitä jää
Sataa. Se sopii marraskuiseen sunnuntaihin.
Pienet pisarat hellittelevät alastomia oksia ja peittelevät maahan pudonneet lehtivainajat.
Puoliuneen piirtyy kuvia ja kohtauksia menneistä ja kuolleista. Ei muistojen kaltaisia, ei kertaalleen käytettyjä vuorosanoja, ei rekonstruktio. Vaan uusi tilanne, tapahtuma, ajan nyrjähdys. Sama kuin silmän hairahdus kirjan sivulla riviltä väärälle.
Puolivalveessa havahtuu ajan ja paikan epätahtiin. Onko nykyhetki vain heijastus ja kuva menneestä vai kuva menneestä heijastus tästä hetkestä?
Missä kohtaa minä ajassa olen? Mitä minusta jää?
Mihin suuntaan aika virtaa? Olenko virrassa vai virran varrella?
Pienet pisarat hellittelevät alastomia oksia ja peittelevät maahan pudonneet lehtivainajat.
Puoliuneen piirtyy kuvia ja kohtauksia menneistä ja kuolleista. Ei muistojen kaltaisia, ei kertaalleen käytettyjä vuorosanoja, ei rekonstruktio. Vaan uusi tilanne, tapahtuma, ajan nyrjähdys. Sama kuin silmän hairahdus kirjan sivulla riviltä väärälle.
Puolivalveessa havahtuu ajan ja paikan epätahtiin. Onko nykyhetki vain heijastus ja kuva menneestä vai kuva menneestä heijastus tästä hetkestä?
Missä kohtaa minä ajassa olen? Mitä minusta jää?
Mihin suuntaan aika virtaa? Olenko virrassa vai virran varrella?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)