Sataa. Se sopii marraskuiseen sunnuntaihin.
Pienet pisarat hellittelevät alastomia oksia ja peittelevät maahan pudonneet lehtivainajat.
Puoliuneen piirtyy kuvia ja kohtauksia menneistä ja kuolleista. Ei muistojen kaltaisia, ei kertaalleen käytettyjä vuorosanoja, ei rekonstruktio. Vaan uusi tilanne, tapahtuma, ajan nyrjähdys. Sama kuin silmän hairahdus kirjan sivulla riviltä väärälle.
Puolivalveessa havahtuu ajan ja paikan epätahtiin. Onko nykyhetki vain heijastus ja kuva menneestä vai kuva menneestä heijastus tästä hetkestä?
Missä kohtaa minä ajassa olen? Mitä minusta jää?
Mihin suuntaan aika virtaa? Olenko virrassa vai virran varrella?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti