Jos olisikin puu.
Kaltaisilleen, omalle lajilleen ei haluaisi olla kade. Siitä saa vain ylimääräistä mielenpahaa. Sen sijaan puita voi kenottaa kaula ojollaan ja kateudesta vihreänään. Siitä vai itsekin vehristyy ja ryhdistyy.
Puut ja heidän metsänsä ovat hyviä. Yhteyttävät ihan hengästymiseen maailmaa ilmastokatastrofin alta.
Puut ovat juurevia. Sitkaita ja sinnikkäitä. Kourivat hyväntahtoisesti maata ja muhittavat multaa. Suojaavat sienirihmastoja ja rakentavat myyrien katedraalin kattoruoteet. Pysyvät sijoillaan eivätkä hötkyile kaiken maailman hulluuksiin.
Innovatiivisiakin ne ovat ja uudistushenkisiä. Hakevat sopivat saumat jämerästäkin ja pistävät versonsa vikittelemään tosikkouteensa repeävää kovaa. Anarkiaa ja pientä jäynää. Vallitsevien rakenteiden hienoviritteistä halveksuntaa.
Eivät jähmety yöpakkasiin. Joogaavat lumihorroksessa ja kantavat nöyrinä taakkansa tosiasioiden takia. Sulattavat vihansa heti kevääseen. Unohtavat ikänsä.
Puilla on kykyä itseilmaisuun ja aitoon läsnäoloon. Myrskyn jälkeen, kun tuuli on pitänyt rajunpuoleisia tanssiaisiaan, ilonpidon määrää mittaa kaduille pudonnut roju.
Puiden ja tuulen öisistä tangoista arkinen ohikulkija on tosikade. Voi vain aavistella minkälaista elämää, minkälaista erotiikkaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti