Kuten päivä on riisunut valonsa, niin ajatukset hiipuvat teräksentummalla kävelyllä. Mielen musta haurastuu ja häviää. Sadevesi noruu katukaivoon. Elämä kevenee.
Harmit valahtavat hihansuusta kadulle ja jäävät liiskaantuneiden lehtien seuraksi. Siihen jäävät avuttomina asfaltin kiiltoon makaamaan. Sade täplittää silmälasien linssissä maiseman. Vaihtelua, uudenlaisia näkökulmia.
Nosturin varrella keikkuu veikeä kuusi. Hyvällä huumorilla siitä revitään joulumieltä. Niin kekseliäs on suomalainen pimeytensä keskellä ja sisällä.
Pakko puristella leukapieliään, kun Kaivopuiston lähetystörivistössä ohittaa sen Yhdysvaltain. Sanakin vielä siltä suunnalta masentuneista ja melankolisista, vääränlaisista ja väärin tuntevista ja hölmösti käyttäytyvistä suomalaisista, niin...
Että kiitos sitä ihan samaa hyvää teillekin.
Majakka haroo vetten yli ja valo pilkahtaa rantakallion poskella. Joulupilkettä. Sellaista, joka minulle sopii.
Aitoa, tarpeellista ja kohtuullista valoa meille, jotka pimeydessä käymme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti