Kanta-asukkaankin suotaisiin innostuvan milloin mistä urbaanista yhteisöllisyydestä, citykulttuurista. Jos ei muuta niin markkinoille maistelemaan street foodia ja muuta straittia apetta. Muotoillaan kaupunkia, läpsytetään jalkoja asfalttiin bongorumpujen tahdissa, valssia tai taijitä koko kropalla.
Mutta jatkuvat juhannustanssit vähän väsyttää. Parempi jos menisivät välillä Myyrmäkeen hihhuloimaan. Ei millään pahalla.
Tänään sitten sattui raitiovaunua Aleksilla odotellessa silmäkulmaan liehuisa vilahdus, pään päällä viistosti yläoikealla. Äkkiseltään sen ymmärsi. Rauhankyyhky. Palmunlehvän sijaan nokassa rapisevaa valkeaa liehuvaa.
Lintupolo räpiköi beauforteja vastaan ja sinnitteli liinaa mukanaan. Rauhaa, rauhaa. Olisi huutanutkin, jollei nokka niin tukoksissa sitä liinaripettä, Burger King -logolla.
Olinpa yhyttänyt sielunsiskon. Vanhemman variksen.
 |
| Pekka Halonen: Väinämöisen soitto |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti