Vain kirkko muisti muita korkeammalla valkoisen värinsä. Syntinen sai anteeksi ja huono suli unohdukseen.
Vesi lankesi kohisten ja ajelutti ajatukset virran mukana mustaan. Tyynnyttikin kaikessa kiireessään. Kaupunki sulki sille silmänsä ja antoi kyyneltensä valua.
Samassa sateessa taakka ja sen vapautus. Läpikuultavan harmaan kylmä kosketus ja siinä suoja.
Taivaan itkun lohtu.
 |
| Kuutti Lavonen: Imprimo-kokoelmasta |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti