Hileilyä neulasissa, alastonta oksaa kääriytyneenä valkoisen villavaan.
Olen ihmetellyt, miten maa kömmähtänyt lumikoloon. Kaikki kasvit kaivautuneina. Rauenneet riuhtomasta kasvun rataspyörää.
Samaa valkoista elävät ja elottomat. Esineet ja oliot. Talojen nuokkuvat räystäät. Parvekkeilla aaltoileva lumiaavikko.
Lumeen pöllähtävä päivä. Untuvaiseen häipyvä soperrus. Lumelta saatu lupa luopua.
Pablo Picasso: Nainen keltaisessa hatussa |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti