lauantai 14. helmikuuta 2015

Maanviljelysmaisema

Helmikuisen harmaa maanviljelymaisema on ihmiselle toisinaan parasta mitä kuvitella voi.

Vaakasuorat peltoaukeat. Värittömyyden hiljainen läsnäolo. Aukean takana tummaa jotakin; yksittäinen puu on lakannut olemasta metsältä. Rauhallisena, liikkumattomana, harmaana harsona kaiken yllä viipyilevä taivas ja maata hipoileva vähäinen vire.

Kun päivän onnistuu näkemään tällaisenaan, ajatukset yksinkertaistuvat, hidastuvat, haipuvat. Mieli lepää hetken sylissä.

Hengitän paikallani, apeaa onnea, tekemättömyyttä, tietämättä.

Tähän jään. Toivon: Saan jäädä



Albrecht Dürer: Melankolia


torstai 12. helmikuuta 2015

Tähtiä talloen

Monenlaisilla asioilla on taipumusta säännöttömän säntillisesti kellahtaa päälaelleen. Itsensä päinvastaisiksi.

Ilo on äkkiä suru ja päinvastoin. Lohduton toivoa. Täysi tyhjä. Pimeä valoisa.

Maailmakin voi. Olla kuperan sijaan kovera. Ihan siinä kulkijan hetkittäisessä herpaannuksessa.

Näin tulin tallanneeksi tähdille.

Katulampun sinervässä kotikorttelin trotuaari tuikahteli yllättäen universumin tähtisumuna.

Kun olin tarkkaan sijoittelemassa askelta kadun kylmällä lasilla, katse kirmahti mustaan säihkeeseen. Kahlasin tähdissä.

Sen minkä olisi pitänyt kaartua jossakin yllä, olikin alla.

Maailma ihmisessä osaa yllättää. Kiitos sentään.
Vincet van Gogh: Starry Night

sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Toiset ovat tuuli

Toiset ovat tuuli. Toisia tuuli ajaa.

Tuuli on kirkas, ehdoton ja suoraryhtinen. Ainakin enimmän aikaansa. Tuuli on vailla väriä ja itseään. Se kulkee vaakasuoraan ja suorasti.

Tällaisina päivinä, jolloin valo puraisee silmänpohjia ja antaa syötin tulevasta keväästä, tuuli on kylmäkiskoisimmillaan. Armoton, myötätunnoton.

Esplanadeilla tuuli piti salkolipuille sulkeisiaan. Tönäisi epäkohteliaasti selkään, eikä malttanut odottaa vihreälle vaihtumista.

Tuuli on ensin, eikä sitä kiinnosta kenet se jättää kierimään jälkeensä.

Tuuli on ikävän ahne ja kyltymätön välinpitämättömyydessään.

Toisenlaisia tuuliakin on, - silloin tuulee toisaalta.

http://kokoelmat.fng.fi/app?action=image&iid=H0027400&profile=colorbox

Vilho Lampi Nocturne (Liminka)


perjantai 6. helmikuuta 2015

Tuntea silmillä

Osuin lumisateeseen. Lumisade osui minuun. Yllättäen eräänä aamuna.

Astuin rappukäytävästä kotikadulle arkisin ajatuksin. En tunnistanut odottavani mitään. - Tai ehkä sittenkin. Oletin ennallaanoloa.

Lumi osui minuun. Se hakkasi päälakea. Tömähteli olkapäille, survoi jalkateriä ja vyöryi liiskaantuneina kidekimppuina silmälasien liukkaalla.

Satamisen valkeus sokaisi. Kadun vastakkaisella puolella perinteisesti sijaitseva talo oli kadonnut. Ja tähtisumutyyppisenä äärettömyytenä ikuista matkaa tekevät hiutaleet hypnotisoivat liikkeen itselleen.

Tunsin silmilläni.

Kunnes lumi hävisi kuin oli tullutkin. Yllättäen.

                                         Kalervo Palsa: osa teoksesta Odotus