Vaakasuorat peltoaukeat. Värittömyyden hiljainen läsnäolo. Aukean takana tummaa jotakin; yksittäinen puu on lakannut olemasta metsältä. Rauhallisena, liikkumattomana, harmaana harsona kaiken yllä viipyilevä taivas ja maata hipoileva vähäinen vire.
Kun päivän onnistuu näkemään tällaisenaan, ajatukset yksinkertaistuvat, hidastuvat, haipuvat. Mieli lepää hetken sylissä.
Hengitän paikallani, apeaa onnea, tekemättömyyttä, tietämättä.
Tähän jään. Toivon: Saan jäädä
 |
| Albrecht Dürer: Melankolia |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti