Tähtiä talloen

Monenlaisilla asioilla on taipumusta säännöttömän säntillisesti kellahtaa päälaelleen. Itsensä päinvastaisiksi.

Ilo on äkkiä suru ja päinvastoin. Lohduton toivoa. Täysi tyhjä. Pimeä valoisa.

Maailmakin voi. Olla kuperan sijaan kovera. Ihan siinä kulkijan hetkittäisessä herpaannuksessa.

Näin tulin tallanneeksi tähdille.

Katulampun sinervässä kotikorttelin trotuaari tuikahteli yllättäen universumin tähtisumuna.

Kun olin tarkkaan sijoittelemassa askelta kadun kylmällä lasilla, katse kirmahti mustaan säihkeeseen. Kahlasin tähdissä.

Sen minkä olisi pitänyt kaartua jossakin yllä, olikin alla.

Maailma ihmisessä osaa yllättää. Kiitos sentään.

Vincet van Gogh: Starry Night