Viinalla ei virtaa

On muinainen uskomus, että suomalaiselle kelpaa ilmainen viina. Ja sen toivolla on saatu ihmeitä aikaan ja virtaa sinnekin, missä tulpat ovat muutenkin jo kostuneet. Hulluuksiin asti.

No eipä päde tämäkään totuus enää sellaisenaan euroajassa. Tilalle on tullut muuta himonnan ja hinkumisen kohdetta.

Talvella nähtiin, miten muoviämpärit saivat kansan rivit ripaskaan. Silloin meikäläinen, vähän itseään parempana pitävä väki, hymähteli hullutukselle. Että sankojen saanti olikin rahvaalle niin olennaista.

Mutta eipä ole varaa virnunnalle enää. Omaan nilkkaan osui. 

Mikä saa sohvaelämäänsä hyvinsopeutuneen tanakan riuhtomaan tuntikausia vesottuneilla hakkuuaukeilla, peuranpoluilla, liukastelemaan kallionkupeilla, kahlaamaan sammalhetteikössä kuin paraskin suopalloilija? Ja vielä himokkuuttaan vähääkään häpeämättä. Hullunlailla haahuillen. Kantamustaan vaivihkaisesti peitellen jos erätaipaleella sattuu näköetäisyydelle toinen, mahdollisesti samaa sateenkaaren päässä piilottelevaa aarretta ahnehtiva.

Voi sitä villiä saamisen riemua, rietasta kahmintaa, ahneutta ja omaksi ottamisen nousuhumalaa. Kanttarellimetsässä.

Giotto: Outo suudelma

Varikset torikahvilla

Kolmen variksen veljessarja nahisteli nupukivillä. Kehkeytyvän sukusaagan katselu hiveli huomiota enemmän kuin vastaavat muut, ihmisenoloiset kanssakahvittelijat torikojulla.

Siipiviitan repalereunat viipottaen kolmikon kärkevin kantoi nokassaan muhevaa ranskanperunaa. Korahteli ärtyisään minkä sai nokkapihdeistään päästeltyä.

Perässä pyrähtelivät kaksi muuta, torikorttelin pilli ja pulla.

Lienevätkö laitahyökkääjiä paikallisessa lätkäliigassa, sen verran oli taklauksen tuntua vuorovetoisessa anastusyrittelyssä. Vaiko enemmänkin vanhanliiton volvomiehiä kaasuttelemassa peltipoliisivälejä itsemurhatyyliin. Turvavälinpitämättömyydellä ja ohitusraivolla.

Lintujen touhussa kiinnosti omasta lajista tuttu tolkuttomuus. Näytillä oli kuolemansyntiä ahneudesta ja itaruudesta ilkeyden iloon ja omanvoiton pyyntiin. Täydellistä tunneälyttömyyttä ja vihanpitoa. Unohtamatta rumaa, resuista ulkomuotoa ja korviasärkevää väärinlaulantaa.

Pohdituttaa, minkälainen luomakunnan kruunu sitä on. Vai eikö ole ollenkaan.

Andy Warhol: Veitset

Tammi

Tammi on jyhevä. Hyvä mittakaavaksi elämän sattumuksiin. Suhteellistaja.

Yhden tunnen jo versovuosiltani.

Tuttavatammi jaksaa kasvatella hapsuisia lehtiryppäitä enää paikoitellen nivelikkäisiin oksiinsa.

Puun mustalla parkilla ylhäällä korkeuksissa valoa siivilöivät vihreät huiskut ovat hilpeä näky. Leikillään ja huumorilla puu viestittää ohisujahtaville, että vielä vanha valvoo. Mihinkäs tästä kiire. Nuuskii kesää ja kuulee kaislojen kaihoisan kahinan.

Ja kun kerran ei sitten sitäkään, niin kuka tietää minkälaiset salaiset salit sillä on alisessa maailmassaan manalle menoa varten.

Tähän tammeen voi vielä astua sisälle, onkaloiseen vierashuoneeseen. Puussa seisoo ja kuuntelee, miten arkihurina oudosti etääntyy ja vaimenee. Aavistelet, miten satojen vuosien viisaus on kaivanut juurensa pimeään ja kurkottanut latvansa vaihtuvaan valoon. Siinä ajassa sukupolvien kellot heränneet tikitykseensä ja kilahtaneet tasalyöntinsä ennen seisahtumistaan.

Ihmisen elämänmitta ja ahkeroitu tuntuu siinä puun sydämessä sangen vaatimattomalta. Oma pienuus luvalliselta.

Eugene Delacroix: Vapaus johtaa kansaa

Luulot pois

Elämisen yksi parhaista ja pahimmista puolista on, että mikään ei oikeastaan ole ihan sitä miltä näyttää, mitä odotat, luulet.

Ei ole hääpön harvoin kun saat itsesi kiinni ihan rysästä: Leimaat, luokittelet, luulottelet, oletat ja otaksut. Etkä opi, miten pieleen aina. Hyvässä ja pahassa.

Kaukaa jo kuulin lähestyvän moottoriajokin jyrinän. Sellaisen kumean murahtelun krominkiiltelevästä metallipelistä, jolla ratsastaa ikuista helvetinmatkaansa hapsuinen harrikkamies.

Death Warrior tulossa samaan aikaan kun pohjoisrintamalla ukkonen kumisutteli etäisiä sotarumpujaan.

Titaanien taisto? Kertakaikkinen stoppi söpöilevään suvi-idylliin.

Kun hevosvoimatyyppinen sitten kerkesi kohdalle, silmiin kiipesi marjapuuronpunainen 70-lukuinen kuplavolsu ratissaan ponihäntäpäinen perheenäiti, takapenkillä pakolliset palleroiset.

Pahemmin ei olisi äänen ja itse ilmestyksen olettelu voinut osua vinoon. Ukkopilvetkin vetivät hartiansa hissukseen kyryyn latvusten alle.

Jan van Eyck: Miehen muotokuva