Viinalla ei virtaa

On muinainen uskomus, että suomalaiselle kelpaa ilmainen viina. Ja sen toivolla on saatu ihmeitä aikaan ja virtaa sinnekin, missä tulpat ovat muutenkin jo kostuneet. Hulluuksiin asti.

No eipä päde tämäkään totuus enää sellaisenaan euroajassa. Tilalle on tullut muuta himonnan ja hinkumisen kohdetta.

Talvella nähtiin, miten muoviämpärit saivat kansan rivit ripaskaan. Silloin meikäläinen, vähän itseään parempana pitävä väki, hymähteli hullutukselle. Että sankojen saanti olikin rahvaalle niin olennaista.

Mutta eipä ole varaa virnunnalle enää. Omaan nilkkaan osui. 

Mikä saa sohvaelämäänsä hyvinsopeutuneen tanakan riuhtomaan tuntikausia vesottuneilla hakkuuaukeilla, peuranpoluilla, liukastelemaan kallionkupeilla, kahlaamaan sammalhetteikössä kuin paraskin suopalloilija? Ja vielä himokkuuttaan vähääkään häpeämättä. Hullunlailla haahuillen. Kantamustaan vaivihkaisesti peitellen jos erätaipaleella sattuu näköetäisyydelle toinen, mahdollisesti samaa sateenkaaren päässä piilottelevaa aarretta ahnehtiva.

Voi sitä villiä saamisen riemua, rietasta kahmintaa, ahneutta ja omaksi ottamisen nousuhumalaa. Kanttarellimetsässä.

Giotto: Outo suudelma