Puoliso kysyi yllättäen eilen: "Milloin olet viimeksi ajatellut?"
Siihen oli pakko vastata, että hyvänen aika, - en edes muista milloin.
Ajatellut siis niin, että olisin oikein nähnyt vaivaa sen eteen. Tiennyt tekeväni "ajatustyötä". Veivannut päästäni jonkun oman ajatuksen...
Pienessä päässäni kyllä lähes koko ajan joku surraa ja supisee. Liian usein se pikkujäynääjä vasemman olkapään takaa. Se nälvijä, joka aina jäkättää. Arvostelee ja alentaa omaa ja muiden arvoa. Niin ja sitten toisinaan se hentoileva fiilistelijä tai jatkuvaa muistikuvaperformanssia pitävä, kaikkea koettua, elettyä kertaava ja kelaava historioitsija- ja liikenteenlaskija-minäni.
Kun sitten nukkumaparveni ikkunasta katselin illalla männynlatvojen vilkuttelua tein tällaisen johtopäätelmän, jos kirjoitan, joku ajatushan niistä sanoista sitten pakosti syntyy.
Eli tästä se harjoittelu alkaa, omien ajatusten.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti