Elämässä on niin paljon ja koko ajan nieltävää. Ei tarvitse katsoa kauas, ei edes itseä pidemmälle. Elämä tulee syliin lupaa kysymättä.
Silmän voi antaa vaivihkaa viivähtää kanssamatkustajan olkapäällä kun odotellaan yhtä ja samaa vaunuvuoroa. Noustaan ja istahdetaan penkeille. Kallistutaan kaarteessa kuin aallokossa. Katsellaan sadetihrun läpi Kaisaniemen puistopuita. Ja kummallakin kassissa samaa siipikarjaa chilimarinadissa.
Ja ollaan kaukana toisesta kuin aikaa sitten sammuneiden tähtien maahan kiirivä valokajo.
Ei ole yhteistä kauhaa, jolla elämää annostellaan, ei samaan kalibroitua mittamekaniikkaa.
Siksi kai on niin vaikea, mahdotonta lähes, avata silmiään toisen silmille.
 |
| Cornelis van der Voort: Nuoren naisen muotokuva |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti