Limellä piristetty inkiväärimehu oli kaadettu suoraan taivaan kartanoiden kannusta. Kylmää ja virkistävää.
Yrttinen pelargonia tuoksui ja orkideat kurottelivat kaulojaan kosteaan.
Liikkeellä oli paljon kiljahtelevaa ja kovaäänistä pikkujoukkoa. Sitä ylenpalttista pirskahtelevaa läsnäoloa. Niin yksiselitteistä ja ehdotonta olemista. Vailla häpeää ja rajoja. Omaa kuolemattomuuttaan julistavaa, elämää kohtuuttomuudella ahmivaa. Kasvavaa.
Tuli hetkeksi kipeä kaipuu. Lapseksi. Unohtamaan kaiken, ikävän ja muunkin.
Talvipuutarhan lasien takana hämäröi tyyni Töölönlahti. Linnunlaulun lehdettömät puut pudistelivat oksiltaan päiväsateen pisaroita kuolleille lehdilleen. Talven muisto rannan korsissa.
Asteltiin hiljaisina kotia kohti.
 |
| Jan Groth Merkki |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti