Toisinaan palanen löytää paikkansa. Jokin väri, muoto, tarvike tai tarkoitus alkaa ilmaantua. Toisinaan joutotyö lojuu koskemattomana muun jumalallisen menon alle unohtuneena. Ajoittain palasia tippuu maton hapsuihin ikiaikaiseen kadotukseen tai varisee sohvan pehmusteisiin jumalten selän taakse.
Kokoamisessa on kohtalaisesti puuhaa. Paloja on, ja kuin kiusallaan kuvaan on laadittu niin paljon näennäisesti samanlaista sinitaivasta, totisen yksioikoista vuorenseinämää, monotonista mäntymetsikköä ja loputon määrä toisilleen tuttua heinänkortta. Vaivaa ja hammasten kiristelyä. Aavisteluja ja nappiin napsahtamisen riemua.
Kukaan kokoamisharrasteen ääreen kumartuneista ei tiedä, onko kysymyksessä palaparatiisi vai helvetti. Iso kuva on jossakin turmiolla ja tärvätty.
Palasen kannalta onnellista, että tänään jumalillakin on vapaata. Salitreeniltä palattuaan, ennen illan uutishartautta kuka ties sattuvat siirtämään jonkun jonottajista kohdilleen.
 |
| Akseli Gallen-Kallela: Poika ja varis |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti