Loppukesän päivä herää haukotellen viistoon aamuvaloon. Meri toivoo edes laiskaa tuulenvirettä. Näkee yhä unia tummista syysmyrskyistä syvissä aallonpohjissaan.
Pihlaja on käpertynyt rannan kivikkoon. Rapisuttelee kuivia lehtiään jotakin tehdäkseen. Marjojen tertusta jäänyt lintuparvelta vain muisto.
Talon kylkeen tulee auringon heijastus. Joku ikkunoista iskee siihen silmää kesäisten flirttien kaipuussa. Väsyy pian ja sulkee valon.
Odotellaan toista vuodenaikaa, viivytään tässä vielä hetki. Vaietaan. Ei tiedetä onko menneen ikävä isompi kuin tulevan kihelmöinti.
 |
| Wäinö Aaltonen: Kahlaaja |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti