Jokainen syksy

Jokainen syksy

jokainen puu, jokainen pudonnut lehti

Sinä katoat enemmän

olet kauempana, olet vähemmän

Etäännyt

Kovin ohut

Kovin ohut pään päällä taivaan kilpi, vain haipuvan hauras ilman kehä.

Ennen ääretöntä. Äänetöntä. 

- Silti kuvittelen jokaiselle askeleelle pitävän sijan.

Toivoksiko kutsutaan?

(Akseli Gallen-Kallela Iltamaisema, Kansallisgalleria)

Arnojoella

Jokin kevään valossa;
kuin sinä nojaamassa sillan kaiteeseen.
Silmissäsi pilvien peittämää aurinkoa,
alla hiljainen, samea Arno.

Pois, hitaasti virta
mennyt tulevaan, ja nyt tulevasta menneeseen.

Ellen Thesleff: Kaiku

On jo helmikuu

Kaikesta tapahtumattomasta tietää että on jo helmikuu

Sataa lunta odottamaan sulamistaan.

Värit hupenevat hankeen, taivaalla harmaa katto.

Päivä jonottaa yöhön

Kiirehtiä pitäisi, sillä kevät ei tullessaan jätä tällaiselle olemattomuudelle tilaa.

Espan penkillä

Pöytälaatikkoon

Pöytälaatikkoon
rakkaani lähettämät
eiliset kirjeet.
Enemmän elämää kuin
huomenna enää koskaan

Johannes Vermeer: Siniseen pukeutunut nainen

Kesä pysähtyy

Itätuulikin uuvahtaa ajatukseen yön pituudesta. Ukkosodotuksen tumma siliää taivaan tasaharmaaksi.
Sirkkojen työvuoro ei ole vielä ennättänyt alkuunsa.

On kesän hapeton hetki.

Ilmaa kirkuu hätäinen pääsky. Tietää olevansa yksin.

Kuu kasvaa

Heinäkuinen kuu kasvaa männynlatvoihin. Kiipeää taivaanaukeaa korkeammalle. Hyväntahtoisesti poski pullollaan, mitä lie yöpalaa pureskellen.

Pääskyparvi kirkuu päivänlaskuun, ei malttaisi levolle. 

Kesäyö. 

Yöllä satoi

Yö toi sateen. Veti samettisen viittansa veden ja vastarannan metsän ylle.

Sateen suojassa aika pidätti hengitystään. Taivas, meri ja maa samassa ajattomuudessa.
Kuin jälkeemmekin.

Metsän ripsillä hämärä kimallus. Suon yrttinen tuoksu sateen helmoissa.

Tämäkin yö.

Useimmiten

Useimmat päivät ovat harmaita.

Toisinaan harmaus vain kelluu korkeuksissaan. Suojana ihmiselle valon pimeyden välissä.

Jokainen päivä on jonkin muisto. Tai unohdettu.

Sumua kulkee talojen välissä. Aika takertuu puistopuun oksiin. Enkelit lentävät, eivät kuule. 

- Kuuluu vain toisiaan hapuilevien laivojen kutsut mereltä kaukaa.

Rannalta saaret katoavat ja saapuvat. Olen tässä, mutten tiedä missä.

Kuin kevät

kuin yön tuoksu aamun hiuksilla
kuin valo pimeän peittona
kuin häikäisy 
kuin odotus, lupaus
kuin
mahdollinen

Kevät kuin
- olisit

Hugo Simberg: Fantasia

Kun putoaa

Toisina päivinä hetket horjahtavat kehältään ja putoavat. Maa muuttuu hauraaksi askelille. Tyhjä kannattelee aikaa.

Maisema hiutuu ja talot uppoavat harmaaseen. Kadut nimineen kompastelevat toisiinsa.

Kotiavainta ei löydä etsimällä. Eikä sellaista ovea, josta olisi tarkoitus kulkea.

Vähän paleltaa. Eikä tiedä varmaksi, onko pudota samanlaista kuin lentää vai kuin juuttua paikoilleen. Vastaamattomia kysymyksiä satelee enemmän kuin ehtii ajassa poimia.

Hugo Simberg: Tanssi sillalla
Ateneumin taidemuseo

Toivon toinen puoli

Satuin pilven reunalle: Satoi ja samalla paistoi.

Valo havahdutti pitkän harmaan ja syvän pimeän poikkeustilana.
Liikahtiko mielessä toivo?

Sade huuhtoi kiireellä kadulla läikähtäneen valon. Toivo sulki silmänsä unelle.

Satuin vain sellaiseen hauraaseen hetkeen. Toivon ja toivottomuuden rajalle. Saman tunteen valoon ja varjoon. Tiesin olevani.

Viisaasti

Viisautta olla vertailematta. Antaa itsensä olla.

Suoda sama armo toisille. Ohittaa.

Olla vaaittamatta, lopettaa sisäiset saarnat. Katumuskylvyt ja piehtaroinnit. Elämä liian lyhyt niiden ehtimiseen.

Kummasti opettaa ja ojentaa vuodenajan vaihto ihmistä.

Pihapiirin hömelö rastaanpoika tai rannan pikkusorsa.

Mitä huolta? Pää välillä pohjamutiin ja ylös kiitäen kuplana. Matoja lukemaan kevein askelin ja rinta rottingilla.

Kerran vain tämä kesä.

Giuseppe Arcimboldo: Neljä vuodenaikaa ja yksi pää

Pirun pari

Pihapiiriin asettuneet kaksi palokärkeä teuhaavat ympäriinsä. Toinen kopsii tuolta, toinen lehahtaa tänne. Koputtaa ikkunan otsalautaan, rapsuttaa männyn kaarnakuorta, pelmii muurahaiskeossa.

Kirjosiepon elegantti pyrähdys oksalle on eri  liikegenreä kuin näiden mustien raggarien raskaanoloinen koikellus.

Mikä pirun pari tämä on? Pesästään puhdistetut  Pilli ja Pulla? Vai rakkauteensa höpsähtänyt vanha vaimo ja äijä?

Jossakin puskassa niillä on varmasti piilossa kromikiiltoinen hapsuharrikkansa. Jättävät jälkeensä tyhjät spraymaalipurkkinsa ja nuuskarasiansa. Jotakin ihmeteltävää jälkipolville, - jos niitä.

Hey, hey honey!
Bye, bye baby!
Kliije --- kri-kri-kri

Vihreää unta

Mistä kaikki vihreä tulee?

Vihreä vivahduksineen. Valo ja sen varjot, taivaan pilvet, vesi ja ilma loppumattomassa suviyön unelmassa. Kaiken koreudessaan. Yltäkylläisyydessä. Täyteydessä.

Vihreä hulluus. Suu täynnään yrttivihreää ja korvissa etäisen linnun huuto kaikuna hämäränvihreässä.

Mihin kaikki vihreä katoaa? Päivän nousuun, hetkeen jolloin elämä sokaistuu valoon, putoaa pimeään.

Erilaiset hetket

Ihmettä on, ettei sama toistu samanlaisena ikinään.

Hetkistä jokainen omalla merkityksellään. Aika asettuu palasina sijoilleen.

Taivaalta leijailee takille valkeaa. Äänet ja kiire humahtavat hiljaiseen pehmeään. Aika leijuu sinisessä. Pysähtyy.

Höytyvät kehräävät itsensä kukkien terälehdillä. Nurmikko muuttuu sammakonkuduksi. Ympärillä utuistuu.

Puiston paju lavastaa minulle. Tuuli ei hengitä. Kukaan ei vaadi pääsylippua. Olen mukana. Tämä on vain minulle, vain nyt.

Ragnar Ekelund: Sisäkuva

Maailman järjestys

Maailma niin täynnä, elämä kirjavanaan. Ihmettä ja asiaa toinen toisensa perään, limitse, päällekkäin. Värejä mitä mieli keksii.

Miten vaan rajaat ja lajittelet. Työnnät pois tai huuhdot ajatuksistasi. Aina on. Kaikkea. Paljon.

Istutat puun ja odotat kasvavan. Silti se versoo toisaalla. Teet muurahaisille helpon polun ja katsot niiden taivallusta jäkälikössä. Itsesi asettelet siististi laskoksille, mutta kutistut kohta rypyille.

Yrittämällä ei maailma järjesty. Tuskin muutoinkaan. Sen kun oppisi vielä.

Hokusai: Punainen Fuji

Ainoana aamussa

Edellisen illan sade piiloutui yöksi puistoon.

Pimeä oli pyyhkinyt taivaan. Aurinko nosti pensaista sateen haamut.

Meren lahti jähmettynyt kauniin kauhusta sijoilleen. Talojen varjot viilsivät katuja kahteen.

Ei vielä ensimmäistä lokin huutoakaan. Vain epäily: On unohdettu johonkin aikaan ainoana?

Maa horjahtanut kaiteelta, on enää oma heijastuksensa. Kulman takana tyhjään kuilu. Pimeä pelkää valossa, eikä pääse hämärän rajoille. Niin kirkasta ja selkeää. Asiat kaikki aavistaa.

Raffaello: Tyttö ja yksisarvinen

Lehmuksenvihreää

Puiston vanha lehmus seppelöi itseään. Tyvi versoo uutta vihreää ja kruunaa korkealle kiertyvää kaarnaista pintaa.

Puu kasvanut taivaaksi. Enkelten aavistelu suhisee lehvästössä. Mustarastas arkkienkelin äänenä.

Hengitän kasveja. Juurrun ja kiinnityn. Annan  muistojen hulvehtia.

Huuhdon syrjälle ikävän ja surun. En kadu. Annan armon kaikesta. Unohdan hetkeksi haavat. Omat ja toisille tehdyt.

Hugo Simberg: Haavoittunut enkeli

Ääntä mahtuu

Vuodesta toiseen käki jaksaa. Mitä onnea ja eloja ennustaa. Luulisi menevän jakeluun vähemmälläkin jankkaamisella. Kukaan niitä laskemaan. Matikassa muutenkin surkea.

Peipot langoilla pitävät puoluekokousta. Teesejä pukkaa ja antiteesejä. Kiurulla kauempana oma monologi. Koska tulisi valmista ja viimeiseen näytökseen.

Varisten parvi suoraan Shakespearea. Tiirat tekevät yön kuningatarta. Ylä-ääniä taatusti kaikkeen tarpeeseen.

Aamulla kirnuaa kyyhky ja illalla kurppa.

Yhtä ääntä. Kaikki sanotaan, mutta kukaan ei saa sanoista selvää.

Kuutti Lavonen: Arda