Ensilumen, olkoon loskainenkin, tulo juhlistaa mielen ja kaupungin.
Tuntemattomillakin on sanottavaa toinen toisilleen. Näkee myötätuntoisia hymyjä ja hienoisia yhteenkuuluvuuden nyökkäilyjä. Nyt se alkaa talvi taas.
Lunta, sen määrää, märkyyttä, sateen suuntaa, hiutaleiden kokoa, kastuvia jalkineita, huurtuvia silmälaseja, valkoiseen kuorruttuvia tarpojia on pakko kommentoida. Huokailla alkavan lumisavotan ankaruutta, liikenteen tukkoisuutta, katujen liukkautta.
Olkoonkin, että lumentulo voi kestoltaan ja määrältään jäädä varsin mitättömäksi. Koskaanhan ei kuitenkaan tiedä, milloin lumi oikeasti todella vyörähtää kaduille, katoille ja puiston penkeille.
Ja kaikilla pienoinen jakamaton, piilossa pidetty ja kuitenkin jaettu onnentunne. Salaa on kielen päälle nuoltu hiussuortuvasta noruva lumivesi ja annettu lumen laskeutua lämpimälle kämmenelle kellumaan.
Ensilumen päivinä ollaan kaikki osallisina ja yhteisössä. Ystävällisyys suorastaan kinostuu katujen ruuhkaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti