Aamuvarhaisin kaupunki on ystävällisimmillään. Näin sadesumuisina, huppupimeinä marraskuun aamuinakin.
Kaupunki nautiskelee rauhallisesta heräämisestään. Satunnaisista äänistä ja kulkijoista. Raiteet ojentelevat itseään ja peilailevat pimeyttä. Katu suhahtaa onnessaan ohiajavasta autosta. Bussi kumisee itsetyytyväisenä tyhjyyttään. Valmistautuu täyttymään aamulinjan ensimmäisissä ajoissa.
Talot torkkuvat verhot silmillä. Kettu kipaisee retkiltään kulman taakse päivää pakoon.
Kävelijä kohtaa toisen tyynenä. Varhainen hetki yhdessä jakamisen onnea, liki läheisyyttä.
Kaupunki on omissa oloissaan. Läsnä kuitenkin ja turvallinen. Tällaisessa kaupungissa ja kaduilla kuljen. Läsnä ja olemassa minäkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti