Päivä oli tänään ihmeen aikaisessa. Tai minä myöhässä.
Työmatkajunan ikkunaan hahmottui yllättäen kuvaa taloista, puista, taivaanpilvistä ja loskassa lompsivista kanssakulkijoista.
Yllätyin todella maailman paluusta. Vai minäkö se tein paluumatkaa?
Määräasemalta oli suunnistettavaa outoon osoitteeseen, mutta sekin sujui suomenmestaruustasolla. Katukilpien kirjaimet järjestyivät sanoiksi, talonumerot olivat tukevasti paikallaan. Puskassa tirskui kevätjuhlien etkoja joku pulua pienempi.
Vastaansuihkiva lenkkeilijä toivotti siunausta päivään.
Sitä se taisi olla. Joku oli totisesti raottanut taivaan makuukammarin kardiineita. Ainakin hetkeksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti