Sellaista lohtua saa kun joku on kyllin paksua. Aivan absoluuttisen hulvatonta ihmettä ja kummaa, kertakaikkisen hervottoman omituista. Silloin ei voi muuta kuin muotoutua ymmyrskäisenä äimistelemään.
Aikansa oudoksuttuaan huomaa, etteivät omaan siipeen sattuneet nyt niin kummoisia ole.
Tulee lohdutetuksi. Panee naurattamaan. Saa omat asiat kohoamaan ajatusten yläilmakehiin ja katoamaan maailman kummallisuuksiin.
Oudon kainalossa voi ylpistyä omasta normaaliudestaan. Saada hyppysellisen takaisin itsekunnioitustaan, suoristaa varttaan. Ja ylevöityä kaipaamaan ihmisyyttä.
 |
| Pehr Hilleström: Kustaa III:n julkiset illalliset. 1779. Yhdet syö ja toiset katsoo sitä syömistä. Outoa. Eihän tällaisia pitoja enää järjestetä? Eihän? |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti