Aamua

Vielä hetken kuu katsoo puolin kasvoin vähäistä tapahtumista. Loihtii kulmilleen oman ehdottoman kaarensa kunnes sininen kalpenee, ohenee päivän astua.

Taivaanlaki on kalju. Tuoksuu öiseltä pakkaselta. Ja kaupungilta, joka on hetkeksi puutunut sijoilleen, torkahtanut haaveisiinsa hiljaisuudesta, herätäkseen nyt nupukivien harvakselliseen rapinaan. Ohi lehahtaa hetki ja puuha on paikalla.

Aluksi verkkaan ja sitten nopeammin aurinko aloittaa kapuamisensa horisontin tikkaita kohti taivaan kattoa.

Kerros kerrokselta talo avaa silmänsä. Sytyttää aamun soihdut.

Valo maalaa kattojen valkoisen takaisin tummaan. Maa sulaa hiljaa ritisten.

Polkaisen päiväni pyörän käyntiin. Valo vilkuttaa.

Robert Mapplethorpe: Thomas